SCKY: Suomen Citrix Käyttäjien Yhdistys Ry

Etusivu

Yritysmaailman IT ratkaisut tulisi saada valmiiksi seuraavalle työelämään tulevalle sukupolvelle.

Citrixin Irlannissa tekemän tutkimuksen mukaan seuraava yritysten työntekijöiden  sukupolvi olettaa yritysten mahdollistavan heidän käyttää omia suosikkilaitteitaan työtehtäviensä hoitamisessa. Tutkimuksessa seurattiin taloustieteen kolmannen vuosikurssin opiskelijoita tarkoituksena kartoittaa tulevaisuuden työvoiman odotukset IT:n käytöstä työpaikoilla. Tutkimustulos kertoi seuraavan sukupolven olevan mobiili ja edellyttävän paljon yritysten IT järjestelmiltä. Yli puolet (54%) tutkimuksen vastaajista käytti neljää tai useampaa kannettavaa tietojenkäsittelylaitetta kuten läppäriä, älypuhelinta ja tablettikonetta päivittäin sekä opiskelussa että vapaa-aikanaan. 
Huolimatta näyttävästä hypetyksestä Applen iPadin ympärillä vain 3% vastanneista ilmoitti käyttävänsä iPadia tai vastaavaa toista tablettilaitetta päivittäin puhtaasti kalliin hankintahinnan takia.  Sensijaan lähes kaikki (90%) vastanneista näki tärkeänä pystyä työskentelemään etänä ja 86%: n mukaan mielummin kannettavalla tietokoneella kuin perinteisellä työasemalla (3%). Vinkkinä tuleville työnantajilleen tutkimukseen osallistuneet odottavat samaa yritysten tietotekniikalta...

 

Citrix avasi pilven VMWare ja OracleVM asiakkaille

Uusin CloudStack* tuo johtavan avoimen koodin pilvialustan VMWare ja OracleVM käyttäjien ulottuville.Citrix Systems julkisti uuden version CloudStack alustastaan, joka tuo mukanaan laajennetun tuen sekä VMWaren vSphere että Oraclen VM hypervisoreille mahdollistaen kumpienkin tuotteiden käyttäjien hallita virtualisia palvelimiaan skaalautuvana pilviympäristönä.Citrixin CloudStack ei ole vain perinteinen enterprise tason pilven virtualisointialusta johon on lisätty pilvenhallinta päälle. Se on tuotantovalmis ilmainen ja avoimen koodin pilvi-infrastruktuurialusta joka helpottaa erityyppisiä palvelutuottajia jakelemaan ja hallinnoimaan yksinkertaisesti sekä kustannustehokkaasti pilvipalveluita jotka ovat skaalautuvia, turvallisia ja avoimia suunnittelultaan.Uusin julkaisu perustuu samaan CloudStack ratkaisuun jota on käytetty monien maailman suurimpien ja menestyneimpien julkisten pilvien yhteydessä jakelemaan uusia pilvipalveluita jopa 50 kertaa nopeammin mutta vain yhdellä viidesosalla perinteisten ratkaisujen kuluista.Kyseessä on tuotteen ensimmäinen julkaisu sen jälkeen kun Citrix hankki omistukseensa Cloud.com yhtiön heinäkuussa.

* CloudStack™ - Infrastructure as a Service (IaaS) Cloud Software Platform
 

12.9.2011 Liekovuo

...

CitrixOnline tuoteperhe

Citrix Online on Kalifornian Santa Barbarassa sijaitseva Citrixin nopeasti kasvava yksikkö jolla on sivukonttoreita ja datakeskuksia ympäri pallon. Yksikkö tuottaa, kehittää, ylläpitää ja tukee nopeasti kasvanutta Citrix Online tuoteperhettä. Joka kuukausi keskimäärin 17.000 uutta asiakasta ottaa Online tuoteperheen tuotteita käyttöön.  Citrix Online Services tuoteperhe yksinkertaistaa miljoonien tietokonekäyttäjien elämää tuottamalla sovelluksia on-demand –periaatteella kaikille ja kaikkialle.

Kaikki Citrix Online tuoteperheen ohjelmistot ovat esiteltynä SCKY:n sivuilla, tässä linkit GoToMeeting , GoToAssist, GoToMyPC, GoToWebinar, GoToTraining, GoView , GoToManage, HiDef Corporate

Online tuoteperheen kotisivut  ja kumppanuusohjelmat.


 

6.8.2011 Liekovuo

...

Citrix julkaisi HDX Monitor 2.0:n

HDX Monitor on työkalu jolla tutkitaan XenDesktopin HDX stackin, mukaan lukien viimeisimmän HDX MediaStream for Flash ja HDX Realtime toimintaa.  Asentamalla tämän työkalun virtualiselle työpöydällesi saat hyödyllistä tietoa HDX: n toiminnasta.

Työkalu on jaoteltu osiin jotka kattavat eri HDX teknologiat. Voit käyttää sitä mm. kaistankäytön seurantaan samoin istunnon asetusten ja suorituskyvyn mittaamiseen.Työkalu auttaa sinua myös diagnosoimaan HDX ongelmatilanteita. Se tunnistaa jos multimedian uudelleenohjaus on käynnissä ja sen tukeeko päätelaite kyseistä istuntoa. Samoin se kertoo käytössäsi olevan audio codecin ja sen käyttämän nopeuden.HDX Monitor for XenDesktop toimitetaan ”sellaisena kun se on” ilman mitään takuuta. Citrix ei myöskään sitoudu tukemaan työkalua.Lisätietoa HDX Monitor 2,0:sta löydät Citrixin sivuilta joilta voit myös ladata sen käyttöösi.

12.9.2011 Liekovuo

...

Citrix virtualisoi Mater Health Services sairaalat

Terveydenhoitopalvelujen tuottaja yksinkertaisti sähköisen sairaskertomuksen toimittamisen seitsemälle eri toimipistelleen 
Mater Health Services
Sijainti: Australia
perustettu vuonna 1906
Henkilökunta 7500
Sairaaloita 7 kappaletta
Asiakkaita 500.000 /vuodessa
Erikoisalat/palvelut listaus
WWW

Citrix ilmoitti 19.7.2011 julkaisemassaan tiedotteessaan että Mater Health Services on toteuttanut end-to-end virtualisointiratkaisun tarjotakseen työntekijöilleen nopeamman ja luotettavamman pääsyn sähköiseen potilaskertomukseen, liiketoimintasovelluksiin ja sähköisiin potilastietoihin.Queenslandissa pääpaikkaansa pitävä voittoa tavoittelematon Mater Health Services terveydenhuollon tuottaja toteutti virtuaaliympäristönsä käyttäen Citrix XenDesktop, XenServer ja NetScaler tuotteita ja mahdollisti niillä lääkäreilleen ja hoitohenkilökunnalleen mahdollisuuden työskennellä tehokkaammin missä tahansa, millä laitteella tahansa ja milloin tahansa.Citrix XenDesktop on olennainen osa Mater'in Smart Hospital -kliinisen tietotekniikan konseptia.
XenDesktop auttoi myös ratkaisemaan monet terveyden- ja sairaanhoitosektorin erikoistoimipisteiden laitehaasteet. Perustyöasema soveltuu huonosti sairaalaympäristön erikoistyöpisteisiin...

Citrix TaaS

Citrix TaaS (Tools as a Service) on uusi käsite Citrix Support tiimiltä joka on keskittynyt tekemään Citrix ympäristösi tuen järjestämisestä niin helppoa kuin mahdollista. Tiimi kehittää työkaluja ja automaattisia on- line pohjaisia analysointiohjelmia jotka helpottavat kokoamaan käyttöympäristötietoja, analysoimaan kerätyn tiedon ja tarjota analysoidulle Citrix ympäristölle räätälöityjä yksilöityjä suosituksia. Citrix TaaS julkaistaan virallisesti toisen vuosipuoliskon 2011 aikana. Citrix Tools on pilvipohjainen automatisoitu tukipalvelu joka helpottaa tunnettujen ongelmien tunnistamista tarjoten ennakoivia huolto suosituksia health checkejä ja suorituskyvyn optimointisuosituksia. Kaikki suositukset ja ongelmanratkaisusuositukset ja suositellut parhaat käytännöt perustuvat jokaisen käyttäjän oman ympäristön kokoonpanoon ja tuotepakettiin. Käyttäjä voi joko hyödyntää Citrixin tuotteiden sisäänrakennettuja tiedonkeruun työkaluja tai ladata käyttöön kevyet erilliset tiedonkeruutyökalut kuten Citrix Scout joka siirtää tietoa palveluun häiritsemättä käyttäjän tuotantoympäristöä, varmistaen että käyttäjä saa käyttöönsä tuoreemmat...

Koneet liikkuvat, tulostimet eivät. Citrix Proximity Printing & Workspace Control

Mobililaitteiden, kuten erilaisten tablettikoneiden, älypuhelimien ja kannettavien käyttö lisääntyy koko ajan yrityksissä. Liikkuva työtapa lisää hässäkkää saada päivittäiset perustehtävät suoritettua. Hyvänä esimerkkinä tästä käy niinkin yksinkertainen asia kuin tulostaminen.

Kun käyttäjät liikkuvat ympäri yrityksen eri toimipisteitä ja osastoja hienoine kannettavineen törmätään helposti tilanteeseen jossa huomataan, että vaikka työasemat on saatu mobileiksi niin tulostimet edelleen viihtyvät omilla vanhoilla paikoillaan toimistoympäristöissä ja valittujen työpöytävirtualisointiratkaisujen erot tulevat näkyviksi.

Yksi hienoimmista, mutta huonommin tunnetuista ominaisuuksista on Citrix XenApp ja XenDesktop’in Proximity Printing konsepti, joka kääntyy suomeksi vaikkapa lähitulostaminen tai läheisyystulostaminen.

Otetaan esimerkki: iPad käyttäjä on kokouksessa yrityksen toisella osastolla ja tuon yksikön pomo haluaa iPad käyttäjän tulostavan asiakirjan laitteestaan. iPad käyttäjällä on laitteessa asennettuna tulostinasetukset, mutta tulostin sijaitsee hänen omassa yksikössään ihan eripuolella rakennusta.

Case Study Indiana University

Sue Workman Associate Vice President of support, Indiana University. Courtesy of Indiana University

Go Virtual Citrix XenDesktopKaliforniassa Santa Clarassa sijaitseva Indiana University kertoo valinneensa Citrixin kumppanikseen auttamaan yliopistoa tuottamaan ja tukemaan virtuaalisia palveluita yliopiston 100.000 opiskelijalle, tiedekuntien työntekijöille ja omalle henkilökunnalleen.

Kumppanuuden tavoitteena on luoda jokaiselle käyttäjälle ”henkilökohtainen pilvi” jossa he voivat käyttää ohjelmistoja on demand - periaatteella milloin ja mistä tahansa, riippumatta siitä onko käyttöalustana PC, Mac, tablettikone tai älypuhelin.Käyttämällä Citrixin XenDesktop teknologiaa yhdessä FlexCast tekniikan kanssa yliopisto pystyy laajentamaan tarjottavien ohjelmistojen ja tietolähteiden määrää paikkariippumattomasti ja tietoturvasta tinkimättä. Yliopiston käyttäjäkunta pystyy käyttämään lisensoituja ohjelmistoja ja yliopiston tietokantoja täysin laiteriippumattomasti.Käyttöönottoprojekti nimeltään IUAnyWhere on osa yliopiston monivaiheista aloitetta luoda uusi henkilökohtaisen tietojenkäsittelyn malli korkeakouluopetukseen. Aloitteen tarkoituksena on tehostaa toiminnallisuutta ja pudottaa työpöydän hallinnan kulut minimiin samalla kuin käytettävyyttä ja tietoturvallisuutta huomattavasti lisätään.Projektissa...

Wyse X-sarjan uudet mobiilit thin clientit

Wyse Technology esitellyt julkisuudessa uuden Wyse X luokan mobiili "läppäri" Thin Clientit jotka tukevat kaikkia työpöytä ja sovellusvirtualisoinnin ympäristöjä.
Wyse X-sarjan mobili Thin Client on saatavilla SUSE Linux, Windows Embedded Standard tai Wyse WSM -käyttöjärjestelmillä ja ne tukevat Citrix, Microsoft ja VMware integraatiota.
Ne mahdollistavat mobilin etäkäyttäjän käyttää VMware View 5 Local Mode tilaa tai Wyse WSM Cruiser tilaa, jotta he voivat työskennellä, vaikka ne eivät ole verkkoon kytkettyinä. Wysen X luokassa on tarjolla on kaksi tuoteperhettä C-perhe laajanäyttö ultrakannettava ja M -perhe joka on suunnattu korvaamaan perinteinen laajanäyttö työasema.Wyse X luokan C-perheen speksit: 11 tuuman LED-taustavalaistu näyttö Intel Atom Z520 1,33 GHz prosessori SUSE Linux, Windows Embedded Standard 2009 tai Windows Embedded Standard 7 käyttöjärjestelmiä tai Wyse WSM varten varaus ympäristöihin Integroitu langaton 802.11 b / g / n Sisäänrakennettu 1,3 megapikselin kamera, mikrofoni (ei saatavana X50c malli) VGA-videoulostulo Kolme USB 2.0-porttia Audio sisään ja ulos 10/100 Base-T Ethernet-portti, ja 4-in-1-korttipaikka.
 Lisää tietoa Wysen laitteista löydät...

ElamaaPilvessa

Jani Anttila

 Elämää pilvessä –sarja

Jani Anttila    Mitä saadaan kun yhdistetään Turkulaiseen vaatehuoneeseen rakennettu Citrix testilabra ja virtuaalisoinnista kiinnostunut oppimishaluinen suomalainen mies? No kasa Citrix sertifkaatteja näin alkajaisiksi. Jani Anttila kiinnostui tietotekniikasta alkuvuodesta 2010 ja saman vuoden  juhannuksena ja rakensi kotinsa vaatehuoneeseen itselleen oman koti-farmin jossa asiaa pääsi käytännössä testaamaan. Nyt kasassa on jo kolme teknistä CCA –sertifikaattia ja ajantasalla CCSP myyntisertifikaatit viidessä kuukaudessa ensi kosketuksesta Citrix-maailmaan.
Mielenkiintoisemmaksi asian tekee se, ettei Jani ole kertomansa mukaan koskaan ennen testejä työskennellyt IT-alalla kokopäiväisesti ja on suorittanut sertifikaattitestit omalla kustannuksellaan.  

Miten kiinnostuit Citrix-teknologiastaIT harrastus lähti käsistä, ystäväni tutustutti minut virtuaalisointiin ja totesin hyvin äkkiä että se on sellainen alue joka tarjoaa oppimisen haasteita käytännössä loputtomasti ja joka kehittyy vauhdilla koko ajan.Aluksi se oli vaan mukavaa ajankulua, mutta pikkuhiljaa näin siinä myös tulevaisuuden potentiaalin joka tarjoaa hyviä työllistymismahdollisuuksia. Kaveri...