SCKY: Suomen Citrix Käyttäjien Yhdistys Ry

Etusivu

Hallitukset


Yhdistystä hallinnoi valittu hallitus siten kun yhdistyksen sääntöjen kohdan 4 mukaan on tarkemmin määritelty.

Yhdistyksen säännöt kohta:4. Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluvat vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja kolmesta kuuteen muuta jäsentä.

Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi (2) hallituksen jäsentä sitä hallitukselta vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.


Istuva hallitus
2011

2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004